Suo, kaira ja Tuija

Lämpö nousee, ja sehän tietää että kaverit suolla lisääntyy kuin auringonottajat Nallikarissa Oulussa. Ei, kyse ei ole siitä että sudet ja karhut roikkuisivat lahkeessa himoiten kankkupaistiani, vaan muita ötököitä. Kysymys ei ole siitä, miten selviän koko kesän soilla kierrellen kun on niitä susia ja karhuja, vaan siitä, kuinka äkäiset offit sun muut löytyy taskusta jotta pärjään astetta pienempien kaverien kanssa. Aamulla seurana on sääsket (eli hyttyset, eli itikat). Lämmön noustessa seuraavana vieraiksi tulevat mäkäräiset, ja ne tulevat laumoina. He ovatkin semmoisia pirulaisia, että ensin ne väijyvät naaman edessä joukolla, ja siitä tekevät sitten suoria hyökkäyksiä silmiin. Myös nenä ja korvat käyvät, jos silmiin ei pääse. Suosikkipuremakohta on myös sormenhangoissa - mäkäränpuremat ovat semmoista sorttia, että jos erehdyt niitä hipaisemaankaan, ne kutiavat siitä hamaan syksyyn asti aivan käsittämättömän paljon! Ja jos kynnellä erehdyt hivenenkään rikkomaan ihoa, niin aijaija...

Maanantait ovat ehkä viikon pisimpiä päiviä, ei varmaan ainoastaan näissä hommissa. Heräät aamulla aikasten, syöt ja pakkaat auton ja lähdet huristelemaan kohti tukikohtaa, jättimuki kahvia mukanasi jotta pysyt virkeänä ajaessa. Ennen kahdeksaa saavut tukikohtaan, purat kamppeet ja ruuat paikoillensa, pakkaat maastoreppuun eväät ja juomat, käynnistelet tabletin ja mietit että mihin sitä pitikään mennä. Moikkailet muut tutkijat ja kairamiehet, lasket että kaikki ovat paikalla ja varmistavat että kaikki tietävät kenen kanssa menevät ja millä autolla. Sitten köröttelet suolle, lähtö tasan kahdeksalta. Kun mennään kahdeksalta töihin, kestää työpäivä siihen neljään. Ja miten voikaan olla tunnin ero iltapäivästä niin merkittävä? Tuntuu että kello ei saavuta ikinä neljää, kävelet kilometritolkulla ja tutkit turvetta kairanäytteestä toiseen, ja kello on vartin yli 12. Mutta ah, sitten vihdoin kun päivä tulee päätteeseensä, olet autolla ja vaihdat saappaat pois jalasta - parhautta! Viikko on se...

Plus kuusi astetta ja pientä sadetta aamulla. Siitä on perinteinen Suomen kesäkeli tehty. Mutta siitäpä ei turvetutkijat välitä, vaan suuntaavat reippaina suolle, kelistä viis! Sadekelillä perusvarustukseen kuuluu iki-ihanat "saunatakki ja -housut" eli sadekamppeet, jotka takuuvarmasti ovat se paras laihistuskeino heille ketkä haluavat senttejä pois kropastansa :) Maastotabletti, tuo työjuhtamme, kestää kyllä rankemmatkin sateet, mutta näyttöä joutuu pyyhkimään tasaisin välein jotta näkee mitä kirjaa pistetietoihin. Ja kylmä, se on kaverisi tällaisina pluskuusijamaakuntasadetta-päivinä. Se hiipii ensin turvetta puristeleviin kouriin, siitä sadetakin alla kastuvien hihojen kautta ylemmäs, sekoittuen hikiseen selkään... Reipas tahti auttaa, kaffi- ja ruokatauot kannattaa pitää niin lyhyenä kuin mahdollista. Joka tapauksessa, housut on märät (sateesta tai hiestä) päivän jälkeen. Tähän päivään kuului normihommien lisäksi komean suojellun puuvanhuksen alla ruokailu. Hieno kil...

Tiistain maastopäivä jatkui harjoittelijan kanssa, turvetta ja liejuja riitti enemmän kuin keskimäärin - mikä taas kelin puolesta oli huonompi juttu, koska pohjoistuuli ja paikallaanolo ei ole kovin hyvin yhdistelmä. Syväjäädytys ei sulanut saunassakaan, mutta se siitä. Tänään keskiviikkona aloitin sitten oman tutkimusurakkani. Suon toisella pisteellä pääsinkin taas tutun äärelle, kun kombinaatio suopursu-mänty otti tutkijan syleilyynsä. Ah suopursu, tuo suon varpu, jonka tuoksu tainnuttaa ja juuret kompastuttaa ketterimmänkin tutkijan! Kolmannella pisteellä pääsimmekin päivän jännittävimmän äärelle, kun saavuimme metsäviklon valtakuntaan. Siitä eteenpäin, yli kaffitauonkin, ei ollut epäilystäkään että olimme seurannan alla: viklo hälytti ahkerasti siihen asti, kunnes totesi että olemme tarpeeksi kaukana valtakuntansa rajojen tuolla puolen. Taustalla pursuikko. Suopursuikon lisäksi tänään pääsi pitkästä aikaa todentamaan ojittamatonta suon reunaa - turvetutkimukset kun kohdenn...

No niin! Nyt on ensimmäinen maastopäivätakana! Tosin tämän ja huomisen päivän vietän maastossa meidän kesäharjoittelijan kanssa, joten toisaalta pääsen helpommalla, toisaalta en - mikäs siinä perässä kulkiessa, mutta sitten pitäisi muistaa niin paljon kaikkea... Onneksi on historiallinen "harmaa kirja" eli Turvetutkimuksen maasto-opas (Lappalainen, Sten & Häikö) vuodelta 1984, johon voi luottaa kuin kiveen. Varsinkin siihen versioon, johon vuonna 2007 kirjasin Tapio Toivosen tipsit suotyypeistä, turvelajeista, lisätekijöistä jne jne. Tämä on siis 11. kenttäkausi meikäläiselle, ja mikäs tässä. Keli oli taas perinteinen suomalainen kesäkeli: alle 10 astetta lämmintä, pientä vesisadetta, pari raekuuroa, kovaa tuulta ja auringonpaistetta. Huomio huomiselle: sauna saa olla enemmän kuin 60 astetta, jotta varpaat sulaa päivän hommista! Suotyyppejä tuli nähtyä laidasta laitaan, ja yhdelle pisteelle vaihdettiin tyyppi tukikohdassa selattuamme Kimmo Virtasen Geologian tutkim...

Turvetutkimusten kenttätyökausi lähenee myös minun osaltani, ylimääräinen toimistoviikko vetelee viimeisiään! Suurin osa turvetutkijoista lähtikin jo maanantaina soiden kimppuun, ja ai että sitä hulinaa mikä toimistolla oli, kun koneita, tavaroita, ohjeita ja ihmisiä kasattiin maastovalmiuteen. Toki sitä valmistelua oli tehtykin jo paljon ennen: soiden suunnitelmat, uusi datanjakeluohjelma, maastotabletit, päivitetyt ohjeet... Lista on pitkä ja työläs! Mutta niin vain ensimmäinen maastoviikko (muilta kuin itseltä) on sujunut yllättävän helposti, mitä tänään aluevastaavan kanssa juteltiin. Mutta, nyt pitäisi kasata tavarat ja varsinkin oma pää maastotöiden pariin: vielä on muutama homma ennen kuin auto käynnistyy, ja viikonloppukin vielä välissä... Työpisteen vierusta alkaa täyttymään jos mistä laitteesta.